Olin kuullut Thaimaan ihmemaasta vain tarinoita. Päätimme lähteä katsomaan, oliko tarinoilla katetta. Suuntasimme kohti Khao Lakia ja uusia seikkailuja. Olihan niillä tarinoilla katetta. Tosin osoittautui, että Thaimaa ei ole sellainen paikka, mistä meidän perhe haaveilee.
Johonkin oli häämatkalle päästävä. Lähdimme ehkä aavistuksen myöhään häämatkallemme. Olimme ehtineet olla naimisissa jo reilut kuusi vuotta, ennen häämatkaa. Nytpä tuli sekin erhe korjattua. Suuntasimme siis Thaimaaseen, suurten ilojen, lämpimien iltojen ja nauravien ihmisten keskelle.
Lopulta, kun matkamme varmistui ja saimme lennot varattua, oli aikaa enää kolme viikkoa pakkaamiseen, passien uusimiseen ja asioiden järjestämiseen. Vähiin kävi aika. Suurin osa ajasta meni näet siihen, että saimme vanhempamme uskomaan, että meidän jälkikasvu oli pakko jättää heidän luokseen suomeen. Aika karu temppu, mutta "saimme" olla 16 päivää ulkomailla ilman lapsia. Lopulta se ei niin iso lottovoitto ollutkaan. Niin iso ikävä jäi. Vielä emme osanneet olla vapaita ja huolettomia. Jatkuvasti mietimme Thaimaan kamaralla, että mitä puuhaisimme, jos lapset olisivat mukana.
Olimme lukeneet Thaimaan ilmastosta jo vähän. Silti mikään ei olisi valmistanut meitä siihen shokkiaaltoon, joka iski kasvoillemme, kun pääsimme koneesta ulos. Lento oli jo itsessään järjettömän rankka. Lentopelot ja ahtaanpaikan kammot eivät auta lentokoneessa. Hieman siinä isäntääkin jännitti kaikki ja ei mikään, ei ollut juurikaan mitään konkreettista mitä odottaa ja mitä jännittää. Se siinä varmasti niin jännittävää olikin.
Lämpöä sitten riittikin koko reissun ajan. Lämpömittaria emme siellä seuranneet, mutta paikallisista säätiedotuksista näimme, että jotakuinkin 36 astetta oli koko ajan lämpöä. Suoraa ylhäätlä paistava aurinko ei auttanut yhtään pohjoismaalaista nahkaamme.
Teimme heti ensimmäisenä päivänä sen, mitä kaduimme koko reissun ajan. Lähdimme siis viideksi tunniksi rannalle. Huomasimme siinä vasta hetken päästä, että aurinkorasvaa voisi käyttää. Se oli jo liian myöhäistä. Sain repun muotoisen jälken selkääni ja hartioihini. Repun alta ei luonnollisesti ollut palanut, hartia seutu kaikkialta muualta oli. En ollut polttanut ihoani koskaan aikaisemmin elämässäni, enkä tajunnut, että toisella puolella maapalloa aurinko on vain tykimpi, kuin kotisuomessa.
Aki Sirkessalo kuoli siellä missä me pidimme majaamme, eli Khao Lakissa. Tsunami oli iskenyt sinne pahiten. Gallerian kuvista näkyy kuinka siellä on vieläkin raunioita jäljellä. He eivät varmaan aiokkaan rakentaa kaikkia niitä taloa uudestaan.
Ihmettelimme siellä poliisivenettä, joka oli kolmen kilometrin päässä rannasta. Se on ollut melkoinen aalto, joka on vienyt veneen viidakon läpi tuollaisen matkan. Kävimme myös haistelemassa paikallista kaatopaikkameininkiä, kun lenkkeilimme eri puolilla paikkakuntaa. Siellä on vieläkin lasten kenkiä, vaatteita ja muuta rojua mitä ihmeellisimmissä paikoissa kasautuneena. Ne kasat eivät muuten haise kovin hyvälle.
Hotelli, jossa majotuimme, oli myös kärsinyt pahoja vaurioita tsunamista. Vesi oli mennyt kahden alimman kerroksen läpi ja vienyt kaiken mennessään. Hotelli oli ihan rannassa, n. 50 m päässä. Aallon voima on siinä kohdassa ollut varmasti huikea. Asukkaat olivat ehtineet kiivetä kolmanteen kerrokseen ja säilyneet siten hengissä.
Viereiselle hotellille ei ollut käynyt yhtä hienosti. Siitä oli jäljellä vain perustukset. Viidakko oli jo valloittanut maa-alueensa takaisin. Se oli kyllä lohduton näky.