Kevät talvella 2007 kävimme pienellä porukalla eksymässä Korouomassa. Kuten arvata saattaa, porukassa tyhmyys tiivistyy. Pimeyden, kylmyyden ja väsymyksen keskeltä löysimme kuitenkin määränpäähämme.
Onko enää parempaa syytä lähteä hiihtelemään hankeen, kuin edulliset metsäsukset? Kävin Kalakaverin kautta hakemassa elämäni ensimmäiset mettäsukset. Tähän asti olin onnistunut elämään muiden vehkeillä. Nyt oli alla upouudet, mutta ennenkaikkea omat välineet. Reissusta on pakko tulla hyvä, kun on välineetkin kunnossa.
Autoon ahdettiin neljä isoa miestä. Suksiboksi täytettiin rinkoilla ja suksilla. Käänsimme nokan kohti Rovaniemeä. Olimme jälleen lähdössä kohti suurta ja tuntematonta seikkailua.
Kupponen kahvia, puolikiloa karkkia mieheen, viimeiset varustetarkastukset, siinä oli Rovaniemen keikka. Niin tosiaan, saatiinhan me sieltä viides mies porukkaamme. Porukka oli konaisuudessaan kasassa, lopultakin päästiin lähtemään kohti Korouomaa. Haukiputaan kauhu toi tunnelmaa takapenkillä. Tarinoita säesti takapenkillä Pyllykeiju itse sekä Nazze. Rovaniemien Big J eli Iso J oli kartturina. Minä pelkäsin ratin takana.
Juuri pimeyden laskeutuessa purimme auton ja lähdimme kohti ensimmäisen yön majapaikkaa. Laskeutuminen autolta kurun pohjalle pimeässä on aina yhtä jännittävää. Hienosti kuitenkin sivakoimme jyrkkää rinnettä moottorikelkka urassa.
Haukiputaan kauhu näytti mallia, miten aakket pitää järjestää jalkojen alle vauhdin kiihtyessä. Moottorikelkkan ura toimi loistavasti ja vauhti oli mahtava. Jarruttaminenkin onnistui hienosti. Tarvitsi vain heittäytyä joko vasemmalle puolelle rotkoon tai oikealle puolelle kurun seinämään. Valitsimme poikkeuksetta seinämän ja pääsimme turvallisesti Korouoman pohjalle majapaikkaamme.
Lauantai-aamu valkeni pilvisenä ja talvisena. Pakkasta oli 11 astetta. Oikeastaan aika sopiva keli matkan jatkamisen kannalta. Keitimme kahvit ja lähdimmekin ripeästi sivakoimaan. Hiihdimme kohti ruokapaikkaa hämmästellen luonnon kauneutta. Emme silti malttaneet olla testaamatta mäenlaskutaitojamme. Onneksi vielä lauantaina ei sattunut mitään vakavaa onnettomuutta.
Matkamme eteni ennakoitua hitaammin. Ehkä syynä oli huono kunto, mäenlaskun aiheuttama nautinto, suunnistajan heikkous tai varhainen herätys. Emme kuitenkaan ehtineet juuri puolta matkaa pitemmälle ennen pimeää.
Pistimme otsalamput palamaan ja jatkoimme matkaa. Tässä vaiheessa kuitenkin huomasimme, että kahdelta kaverilta oli unohtunut heikot paristot otsalamppuun, eikä varaparistojakaan tainnut löytyä. Pienet vastoinkäymiset vahvistavat, sen huomasimme, kun hiihdimme kohti majapaikkaamme. Iltapäivän kallistuessa iltaan aloimme jo vähän huolestumaan. Mökkiä ei näkynyt. Sen sijaan umpihanki alkoi kantaa veronsa. Enää ei vetovuorossa kukaan jaksanut kymmentä minuuttia kauempaa. Ehdimme aloittaa jo ristiin rastiin hiihtämisen mökin löytämiseksi, koska kartastamme oli hyvin vähän hyöytyä. Kaikki näytti samalta, eikä maaston muotoja osannut arvioida pimeässä.
Pysähdyimme hetkeksi vetämään happea ja tutkimaan karttaa ja kompassia oikein rauhassa. Päätimme jatkaa matkaa "tuohon suuntaan" vielä hetken. Onneksi jatkoimme, sillä taisimme kompastua mökkimme savupiippuun.
Aika hienot fiilikset nousi saman tien. Olimme osuneet lopulta mökkimme katolle. Eli ei muuta kuin aakket pois jaloista ja miehet sisälle. Alkoi siinä miesten naamat loistaa, kun osa porukasta alkoi lämmittämään saunaa, toiset tekivät ruokaa ja porukalla haettiin avannosta vettä sekä saunaan , että pirttiin. Lämpimät löylyt turvallisessa mökissä olivatkin ikimuistoiset. Ristiäisetkin siellä pidettiin löylyttelyn lomassa. Pyllykeiju sai nimensä, kun yritti mahtua ylälauteelle. Yritykseksi se jäikin. Kyllä uni maittoi saunomisten jälkeen.
Sunnuntaina Korouoma näytti parhaat puolensa. Ilma oli kirkas ja tuuleton. Pakkasta oli edelleen reilut 10 astetta, juuri sopiva keli. Hyvä sää ennakoi hyvää etenemistä. Sää ennakoi väärin, sillä jo noin kilometrin hiihtämisen jälkeen minun toinen sukseni meni poikki heti siteen etupuolelta. Vähän teippiä, jonkun verran jenkkulankaa ja suksi oli kuin uusi. Ehdin juuri parahikseni saada suksen kuntoon ja vauhdin taas päälle, kunnes hulvaton nauru ja hekotus alkoi kuulua edestä päin.
Älämölö kuulosti tulevan seuraavan kukkulan toiselta puolelta. Sieltä löytyikin koko porukka katselemassa yhden miehen korvaa, joka oli repeytynyt puoliksi irti. Lauantai-iltana itse auraamamme latu luisti alamäkeen yllättävänkin hyvin. Pimeässä emme olleet kiinnittäneet mitää huomiota latumme yli kaatuneeseen puuhun. Etummainen mies oli laskenut hyvää vauhtia suoraa siihen puuhun. Puu oli tarttunut varresta pään ja rinkan väliin ja vauhdin ollessa kohdallaan raapinut päästä ensin pipon ja sitten korvan pipon mukana. Sideharsolla ja buranalla siitäkin selvittiin ja eikun menoksi taas.
Loppupätkä reissustamme oli varsin nautinnollinen ja rentouttava. Teimme muutamat sapuskat ja hiihtelimme luonnosta nauttien autollemme. Nousimme kurun pohjalta pois jossakin vaiheessa ja hiihtelimme kurun reunoja pitkin. Siellä matka sujui huomattavasti nopeammin ja pääsimmekin autollemme juuri, kun pimeys alkoi laskeutumaan.
Katso lisää kuvia galleriasta: Galleria