En ollut käynyt Kebnellä koskaan. Nyt kasassa oli sellainen porukka, että suurikaan määrä turisteja, hyvä hotelli saati helikopteri kyyti ei häirinnyt vaellustamme. Olosuhteet olivat tällä reissulla parhaat, mitä on ollut koko historiani aikana, silti vastoinkäymisiä oli enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin.
Kebnekaisen alue on hyvin suosittu vaeltajien keskuudessa. Sen vuoksi en ollut sinne aikaisemmin päässytkään. Porukka, jolla tavallisesti vaeltamassa käymme, on niin erähenkinen, että turistirysät tulee kierrettyä kaukaa. Nyt tätä ongelmaa ei ollut.
Emme olleet tällä kertaa vanhalla kahelilla porukalla liikkeellä. Tämän kertaisella reissulla otettiinkin koti kirjaimellisesti matkaan. Kotia kannettiin mukana vaimojen muodossa. Vaimoista olikin lopulta kovasti hyötyä. Allekirjoittanut ei nimittäin olisi päässyt Kebneltä omin avuin pois, mikäli messissä ei olisi ollut lääkäri ja valtavat määrät kipulääkkeitä. Lääkkeitä tarvittiin myös ennen reissuun lähtemistä.
Reissu alkoi, niin kuin hyvien reissujen pitääkin alkaa. Saimme viestin, että yksi matkalainen on kuumeessa. Se ei luonnollisesti tahtia hidastanut. Pakkaamiseen menikin vain hetki ja olimme jo matkalla kohti ruotsia. Uskollinen uuden karhea Golf vei meidät nätisti perille.
Saavuimme Nikkaluoktan parkkipaikalle tuorein voimin aamun kolmen aikaan. Pistimme teltan pystyyn heti lähimmälle nurmikolle ja nukuimme muutaman tunnin. Seitsemän aikaan aamulla aurinko oli jo noussut ja näimme telttapaikkamme. Hetken hävetti. Pesimme häpeämme pois kupillisella kahvia ja aloitimme suunnittelemaan retkemme seuraavaa vaihetta. Ja mikäs siinä oli suunnitellessa. Aurinko paistoi, lämpöä riitti ja mahtava vuoristo oli valloitettavana!
Sairain ja kuumeisin jäsenistämme heitettiin kopteriin ja kohti Kebneä. Me muut nostimme rinkat selkään ja lähdimme taivaltamaan puskien läpi samaan paikkaan. Olin kuullut juttuja Kebnen turistirysästä ja "tiestä" sinne. Onneksi polku jota taivalsimme sisälsi sentään muutaman mukavan paikan. Siellä kiviä väistellessä kävi mielessä useammankin kerran, että olisi voinut tämän maantien kiertää kopteri kyydillä. Emme nimittäin saanee juurikaan eränkävijävietillemme ruokaa siltä tieltä, niin tallattu se oli. Menimme siis laakson pohjaa pitkin Tunturiasemalle. Samaan paikkaan vie pohjoisempi reitti, joka kulkee puurajan yläpuolella. Siellä olisi ollut hienot maisemat koko matkan ajan. Jälkeenpäin harmittaa, ettemme lähteneet tälle pohjoisemmalle reitille.
Muutamaa tuntia myöhemmin saavuimme Tunturiasemalle, josta otimme kopterikyytiläisen matkaan ja lähdimme kohti Kebneä. Emme tosin ehtineet kovin pitkälle, koska ilta alkoi tulemaan ja nälkä myös. Etsimme siis sopivan paikan perustaa leirin seuraavan päivän Kebnekaisen valloitusta varten. Majapaikka löytyikin sopivasti ja arvelimme olevamme n. kolmen tunnin vaelluksen päässä huipusta.
Seuraava aamu valkeni yhtä kauniina kuin edellinenkin. Lämpöä riitti niin, että t-paidoissa taitoimme matkaa. Lähdimme etenemään kohti huippua hyvästi tallattua polkua pitkin. Eksymisvaaraa ei ollut. Edes karttaa ei tarvittu, saati sitten kompassia tai gps:ää. Nousu Syddtoppenille eli huipulle oli kaiken kaikkiaan helppoa. Mitään kommelluksia ei sattunut, minulla vain polvi alkoi kipuilemaan jo heti alkumatkasta.
Nousimme tasasesti ja etenimme hyvää vauhtia. Kellon mukaan matka otti meiltä reilut kolme tuntia. 1880 mertrissä muutama sata metriä ennen huippua oli joku pahanen tönö. Vieressä on kuva siitä ulkopuolelta. Sisäpuolelta otin vähän videokuvaa, mutta niitä ei parane näyttää. Mökki oli täynnä edellisten vaeltajien roskia. Emme viihtyneet siellä pitkään, vaan jatkoimme matkaa kohti huippua. Näiden viimeisten metrien aikana minulla alkoi oikea polvi kipuilemaan todella paljon. En kiivetessä vielä kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota, koska huiputus oli lähellä ja into korkealla.
Olimme Kebnen huipulla todella hyvässä saumassa. Välissä muutama pilvi peitti meidät kaikki alleen, mutta muuten ilma oli kirkas. Sieltä todella näkee kauas! Riemua riitti myös muiden vaeltajien seuraamisessa. Kanssamme huipulla oli n. 100 muuta vaeltajaa. Suurin osa luonnollisesti ruotsalaisia, mutta saimme silti opetettu yhden heistä käyttämään kameraamme niin, että saimme koko porukasta potretin muistoksi.
Aloitimmekin näin vielä hyvissä voimin laskeutumisen kohti perusleiriämme. Tosin, kaikki ei sujunutkaan enää kovinkaan ruusuisasti. Polveni, joka oli oikutellut koko päivän äityi todella pahaksi. Onneksi mukana kantamamme lääkäri kääri taskustaan buranaa ja muita tarpeita, joilla saimme pahimmat kivut katoamaan. Silti laskeutuminen oli yhtä tuskaa. Meiltä meni yli viisi tuntia takaisin, vaikka koko matka oli laskeutumista ja sen olisi pitänyt olla nopeampaa kuin nouseminen. Onneksi pahimmat kivut yllättivät vasta, kun olimme päässeet huipulle. Olisi ollut todella harmi lähteä noinkin kauas ja jäädä tavoitteessa puolitiehen. Varsinkin, kun ilmat suosivat.
Illalla leirissä aloimme suunnittelemaan seuraavan päivän ohjelmaa. Meillä oli pieni epäilys että kuumesairaamme vaimo, joukkueemme lääkäri saisi saman flunssan, kun kerran samassa teltassa rykivän kuumesairaan kanssa asusteli. Pohdimme jo helikopterikyydin mahdollisuuttakin. Niimpä aamulla kuumemittarin kanssa heilunut lääkäri ei tuottanut pettymystä ilmoittaessaan kuumeestaan.
Tunturiasemalle paluu ei ollut kaunista katseltavaa. Minä kinkkasin jalkani kanssa, joka ei toiminut enää alkuunkaan ja sairastava pariskunta maleksi sen minkä heikkeneviltä voimiltaan pääsi. Matkaa ei kuitenkaan ollut kuin muutama kilometri ja senhän me toki taistelimme nätisti loppuun.
Jäimme odottamaan Tunturiasemalle helikopteri kyytiä. Yllättäen monet muutkin halusivat kyydin Nikkaluoktaan. Jouduimme siis jonottamaan hetken. Se ei tosin ollut mikään ongelma, koska aurinko paistoi edelleen. Levitimme vain makuualustamme ja olimme kuin kanariansaarten lomamatkailijat.
En ollut koskaan käynyt helikopterissa aemmin. Armeijassa missasin helikopteri harjoitukset keuhkokuumeen takia. Pakko myöntää, että lento oli hintasa arvoinen. Lento taisi kustantaa 50 euroa / henkilö. Ihan varma lentotaksoista en ole.
Pakkasimme illan pimentyessä haikein mielin autoamme. Taas oli yksi jännittävä viikonloppu takana. Enää olisi edessä pitkä ja tylsä ajomatka. Onneksi sentään Kiirunan pitseriat toivat eloa matkaamme. He eivät hyväksyneet pankki/-visakorttia ja jouduimme nostamaan käteistä. Yllättävän monen automaatin kautta kierrettyämme päädyimme vihdoin huoltoasemalle, jossa työntekijät puhuivat yhtä sujuvaa suomea kuin me. Kyllä ruotsi on vain ihmeellinen maa.
Kebnekainen sijaitsee aivan kaivoskaupunki Kiirunan lähellä. Helpoiten sinne pääsee ajamalla Kiirunan kautta Nikkaluoktaan. Kiirunasta on n. 63km ajomatka Nikkaluoktaan parkkipaikalle, jonne voi jättää auton. Parkkipaikalta on n. 19km matka Tunturiasemalle (fjellstation). Tunturiasemalle pääsee kahta reittiä, joista kannattaa valita pohjoisempi, eli laakosta pois vievä reitti. Siellä näköalat ovat paljon paremmat, mutta vastaavasti reitti on hieman raskaampi.
Kebnekaise on Ruotsin korkein huippu. Sillä on kaksi huippua, Nordtoppen ja jäätikön peittämä Sydtoppen. Sydtoppen on näistä huipuista korkeampi, vaikka sen korkeus vaihtelee jäätikön paksuuden mukaan. Tällä hetkellä Sydtoppenin korkeus on n. 2110m merenpinnasta.
Tunturiasemalla voi viivähtää hotellitasoisessa
majoituksessa yön yli ja sen jälkeen virkeänä lähteä nouseemaan Sydtoppenille, jonne on Tunturi asemalta
matkaa ehkä 7km.
Huipulle ei kuitenkaan aina pääse vaihtelevien säätielojen vuoksi.
Huipulle vie kaksi reittiä, joko jyrkkä ja lyhyempi itäinen reitti, jossa
käsittääkseni mukana on hyvä olla opas ellei ole kokenut jäätiköillä kulkija. Pidempi reitti vaatii vain kävelyä.
Tätä helpompaa ja pitempää reittiä pitkin
itse nousin huipulle. Lyhemmän itäisen reitin matka-aika on tunturiasemalta n. 3-5 tuntia ja läntisen helpomman, mutta
pitemmän reitin matka-aika on n. 4-6 tuntia.
Matkaa ei kuitenkaan kannata jättää tekemättä vain epävarmojen säätilojen vuoksi, sillä joku on arvoinut, että 9 % Ruotsin pinta-alasta on nähtävissä Kebnekaisen huipulta. Kirkkaalla säällä huipulta voi nähdä yli 100 km:n päähän. Itse ollessani huipulla olin pilvien ympäröimänä enkä nähnyt muutamaan kilometria kauemas. Sieltä näkee tosin kauas muualtakin kuin huipulta.